Kiva kun piipahdat harrastussivuilleni

 

Kuvassa kasvattini Eetu, kuva: omistaja Jaana Kauniaisista

Koiraharrastus alkoi 1970-luvulla

Elämäni yksi tärkein osa on aina ollut koirat ja koirien kanssa touhuaminen. Ennen kuin sain oman ensimmäisen koirani, juoksutin naapureiden koiria lenkillä, kiintymys koiriin on ollut pienestä saakka luja. Ensimmäinen koirani oli blueroan cockeri Mira, sitten tulivat mieheni mukana suomenajokoirat ja saksanmetsästysterrierit ja tanskandogit sekä posavinanajokoirat ja jälleen cockerit. 

Asustan eläinperheeni kanssa Pohjois-Savossa, Kuopiossa, entisessä Karttulan kunnassa, Syvänniemen Saarisella, keskellä maalaismaisemaa ja eräluontoa. Täällä on tilaa elää, hengittää ja harrastaa. Karhun, suden tai ilveksen jäljet eivät ole harvinaisia, vaan niitä tavataan täällä vuosittain. 

Perheeseeni kuuluvat cockerit Lotta ja Lotan lapset Mosku ja Hertta, Poikani Tomin ja hänen poikansa Lassen kanssa yhdessä omistama pohjanpystykorva Vappu sekä kaksi posavinanajokoiratyttöä Saimi ja Riitu. Omavaraisuudesta huolehtivat kiuruvetinen maatiaiskanalauma. Kissani Liinu huolehtii kotipihan ja kanalan hiirien metsästämisestä.

Vapaa-aikaani vietän pitkälti koirayhdistyksissä eri luottamustehtävissä. Tämä on minulle muodostunut tärkeäksi elämäntavaksi.

Ihmislapseni ovat muuttaneet omiin kotipesiinsä, mutta tuoneet elämääni ihanat miniät ja lapsenlapset ilahduttamaan elämääni.

Kotisivuni ovat muuttaneet ja löytyvät osoitteesta: http://fyrdane.bonsait.fi/

Sivuston päivitykset:

2021

***

26.6.2018
Sivuni ovat muuttaneet, uusi kotiosoite on http://fyrdane.bonsait.fi/

10.4.2012
Aikaisemmat sivuni lensivät yllättäen "bittiavaruuteen". Uudet sivut on avattu nyt uuteen osoitteeseen.

****

Koiranelämää ...