Aina niin terrierimäiset, ikuisesti tassunjälkensä sydämeeni jättäneet saksanmetsästysterrierit

Perheessä harrastettiin ja kasvatettiin saksanmetsästysterriereitä 1990-luvun alusta alkaen aina vuoteen 2011 saakka, jolloin viimeinen terrimme siirtyi paremmille metsämaille 11 vuotiaana. Dooris oli "rautarouva", joka ei jäänyt eläkelläisenäkään koskaan toiseksi. Oma harrastukseni rodun parissa kesti yli 20 vuotta. Rotujärjestössä olen saanut toimia monissa eri tehtävissä, joka on avartanut näkökantaani ns. rotujärjestön silmin.

Soidinvuoren Dooris oli saksanmetsästysterrieriharrastuksessa kolmannessa sukupolvessa oma kasvatti. Mieheni Soidinvuoren kennelissä kasvatettiin yhteensä seitsemän pentuetta, joista maailmalle muutti 39 pentua. Fyr-Dane kennelissä on kasvatettu samoin seitsemän pentuetta, joista on lähtenyt maailmalle 41 kasvattia.. Nuorimmat syntyivät vuonna 2009. Tästä pentueesta jäi osa omistukseeni narttu "Jippu", Fyr-Dane Jagd-Jiellat, joka on narttulinjamme neljännen polven edustaja.

Kuvia kasvateista ja omista sakuista

Saksanmetsästysterrieri on monipuolinen metsästyskoira, joka soveltuu erityisesti luolametsästykseen sekä riistaa karkoittavaksi koiraksi. Rotu luokitellaan FCI:n käyttökoiriin ja ryhmään 3.

Saksanmetsästysterrieri on luonteeltaan rohkea, kova ja kestävä, Jo käyttötarkoituksensa vuoksi sen tulee olla elinvoimainen ja kiihkeä. Kotioloissa se on helppohoitoinen ja vaatimaton seuralainen. Saku sopii myös lapsiperheisiin ja on kyltymätön kapulan noutaja. Luonteeltaan seurallinen ja yhteistyöhaluinen. Saku omaa tyypillisen täysiverisen metsästyskoiran luonteenominaisuudet. Eikä sovi sen vuoksi pelkäksi seurakoiraksi, vaikka täyttääkin viran metsästysreissujensa lomassa. Tarpeen vaatiessa se puolustaa rohkeasti kotiaan ja ystäviään. Saksanmetsästysterrierillä on erittäin korkea kipukynnys. Vieraisiin koiriin se saattaa suhtautua pidättyväisesti. Kun saksanmetsästysterrieri suuttuu, se on periksi antamaton ja taistelee terrierin tulisella temperamentillaan vastustajan kokoa kunnioittamatta. Sakun pentu pitää alusta asti kasvattaa asiallisen määrätietoisesti.

Monipuolisena metsästyskoirana siitä voi muovata kukin itselleen sopivan kumppanin, jonka kanssa on mukava lähteä metsästysreissuille. Mm. turkisriistan ja vesilintujen metsästyksessä sakut ovat kunnostautuneet. Myös kyyhkys- jänis- ja hirvijahdeissa niitä käytetään. Myös taitavina näädän metsästäjinä ne ovat tunnettuja. Luolametsästys on sen pääalue ja tämä riistanhoitoyhdistyksen uuttera työläinen hoitaakin aktiivisen isännän kanssa luonnon tasapainoa pitämällä pienpetokannat kurissa.